Paakarin Pojat - Bad Company (8 - 12)

Aika: 12.1.2020 12.00
Paikka: Arena Center Myllypuro
Sarja: 4.divisioona


Hyvä startti saatiin peliin, heti alkuun johtoon. Vastustaja tasoitti hetken kuluttua, mutta minuutti tästä ja johdimme taas maalilla. Erän lopussa vastustaja tuli tasoihin ja teki vielä "pukukoppimaalin" ja johtivat sillä 3-2 ekan erän jälkeen. Toinen erä oli tällä kertaa synkkä. 9 minuuttiin vastustaja teki 5 maalia ja johti peliä jo 8-2. Saatiin kavennus vain todetaksemme seuraavassa vaihdossa vastustajan tekevän 9-3. Vielä kuitenkin tehtiin yksi ja 9-4 tilanteesta kolmanteen erään, toka erä takkiin 6-2. Tokaan erään hyvä flow päälle ja kolmeen minuuttiin tehtiin 3 maalia, joista yksi oli ylivoimamaali. Onnistuttiin siinä ainoassa ylivoimassa tässä pelissä, hyvä! Tilanne siis jo 7-9. Sitten ei saatu palloa sisään ja 4minuuttia ennen loppua vastustaja teki 7-10. Vielä kuitenkin 2 minuuttia ennen loppua tehtiin kavennus 8-10 ja peli jännäksi. Vastustaja teki kaksi viimeistä tyhjiin ja siitä tappio. Tässä pelissä oli kuitenkin viimeinen erä hyvää yritystä ja asennetta, tälläistä lisää ja heti pelin alusta niin ei ole mitään hätää!

Tehomiehet: Kentsu 4+3, Sami 2+2

Erityismaininta Joelille, molemmissa peleissä aivan huikeita torjuntoja ja piti meitä pelissä mukana!

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 002:16Salonen ValtteriJokisalo Kennet
1 - 107:20VastustajaEi syöttäjää
2 - 108:19Jokisalo KennetHeinonen Joni
2 - 212:58VastustajaEi syöttäjää
2 - 314:29VastustajaEi syöttäjää
2 - 417:04VastustajaEi syöttäjää
2 - 5 (yliv.)21:34VastustajaEi syöttäjää
2 - 624:45VastustajaEi syöttäjää
2 - 7 (yliv.)25:29VastustajaEi syöttäjää
2 - 826:22VastustajaEi syöttäjää
3 - 828:40Nenonen SamiJokisalo Kennet
3 - 928:47VastustajaEi syöttäjää
4 - 929:11Hälvä JoonasSoppi Teemu
5 - 932:01Jokisalo KennetNenonen Sami
6 - 933:35Nenonen SamiJokisalo Kennet
7 - 9 (yliv.)35:26Jokisalo KennetSaaranen Joni
7 - 1041:51VastustajaEi syöttäjää
8 - 1043:02Jokisalo KennetNenonen Sami
8 - 11 (tm)44:16VastustajaEi syöttäjää
8 - 12 (tm)44:59VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
21:13Soppi Teemu2 min
24:45Lundberg Alex2+10 min
35:06Vastustaja2 min
Torjunnat:
Lauharanta Joel: 12 torjuntaa
Vastustaja: 20 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Tiilikainen Teemu
Maalivahti
9Jokisalo Kennet
Hyökkääjä
13Saaranen Joni
Hyökkääjä
14Pitkänen Jyri
Hyökkääjä
16Lundberg Alex
Hyökkääjä
17Salonen Valtteri
Hyökkääjä
19Heinonen Joni
Hyökkääjä
33Nenonen Sami
Hyökkääjä
42Hälvä Joonas
Hyökkääjä
55Kokkonen Matti
Puolustaja
66Lehtikangas Henrik
Puolustaja
79Soppi Teemu
Puolustaja
99Lauharanta Joel
Maalivahti