Paakarin Pojat Papat - Tiikerit (3 - 6)

Aika: 9.11.2025
Paikka: Esport Arena
Sarja: Ikämiehet M55


Peli alko taas tuttuun tyyliin eli 37 sek & omissa soi. Eka erä tasasta vääntöa, mutta Tiikerit teki ekan erän tokan maalin meidän jäädessä nollille.

Tokaan erään saatiin hyvä lähtö ku Vallu kavensi 1-2 ajassa 15.58. Tiikerit ei tästä hätääntyneet vaan tekivät vajaassa kahdessa minuutissa kolme maalia. Saatiin tokaan erään vielä yksi maali (Lamppu) & eli kaikki oli vielä omissa käsissä, kun lähdettiin kolmanteen erään.

Mutta, mutta ku ei saada paikoista sisään vaan vedetään ohi, yli tai veskari venyy ihmepelastuksiin, niin eipä tästäkään matsista jäänyt pisteen pistettä.

Pelin aikana tuli tunne, että me ei voida hävitä näille. Varsinkin kolmanteen erään laitettiin sellanen paine & myllytys päälle, että Tiikerit oli helisemässä. Tuloksena vain yksi maali (Ben). Vastustajan veskarin torjunnat (25) kertoo, että oltiin niskan päällä, mutta sihti oli kadoksissa.

Tehomies: Vallu 1+1

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:37VastustajaVastustaja
0 - 208:00VastustajaVastustaja
1 - 215:58Krykov ValeriSandell Tom
1 - 316:25VastustajaVastustaja
1 - 417:16VastustajaVastustaja
1 - 518:05VastustajaVastustaja
2 - 524:01Lampinen TimoHellanto Jari
3 - 535:24Mellin BenKrykov Valeri
3 - 644:27VastustajaVastustaja
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
20:33Hartzell Kalle 2 min
34:28Vastustaja2 min
Torjunnat:
Soppi Juha : 10 torjuntaa
Vastustaja: 25 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Soppi Juha
Maalivahti
2Ruohomaa Ronny
Puolustaja
3Hartzell Kalle
Puolustaja
6Lampinen Timo
Puolustaja
8Lippojoki Kai
Hyökkääjä
11Pynnönen Petri
Hyökkääjä
13Hellanto Jari
Puolustaja
14Sandell Tom
Hyökkääjä
15Krykov Valeri
Hyökkääjä
18Nybergh Kristian
Hyökkääjä
19Mellin Ben
Hyökkääjä
20Puskala Tommi
Hyökkääjä
31Blomqvist Peter
Puolustaja
33Nyberg Jan
Hyökkääjä