Paakarin Pojat - HaHy (2 - 11)

Aika: 8.10.2016
Paikka: Hangon Urheilutalo
Sarja: 4.divisioona


Kauden ensimmäinen ottelu ja matkustamisen jälkeen fiilikset hieman uniset. Vastustaja veti alkukiertoja ja 2vs1 harjoitteita ennen ottelun alkua. Naureskeltiin niille... Mentiin 1-0 johtoon ensimmäisellä laukauksella ja maalin teki Valtteri Salonen aka Vatanen ensimmäisessä vaihdossa PaaPon paidassa. Onnittelut vielä! Sitten alkoikin näkyä vastustajan alkulämmittelyn tulos. Liike oli parempaa kuin meillä, vapaat pelaajat löytyivät maalintekosektorista ja vedot upposivat kerta toisensa jälkeen yläriman alle. Ei päästy peitoille ja Juha oli voimaton. Eka erä 1-4 & toka 1-5 ja niin me oltiin jo seuraavassa pelissä ajatustasolla. Yksi positiivinen asia kuitenki oli, että Joonaksen tekemä maali tuli hienon vaparikuvion päätteeksi! Henkka teki ottelun jälkeen scouttaamista ja kävi tekemässä käytävähaastattelua, josta selvisi, että kyseinen jengi pelas 2 vuotta sitten 2.divaria ja viime kaudella 3:sta, ei ihme että vedot lähti maalia kohden. Myöskään meidän uusi karvaussysteemi ei vielä tuottanut haluttua tulosta. Ja alustana oli aina ihana parketti... Joko on tarpeeksi selityksiä selkäsaunalle?

Erityismaininta: Vatanen uran avausmaali PaaPossa!

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 001:00Salonen ValtteriEi syöttäjää
1 - 101:32VastustajaVastustaja
1 - 209:46VastustajaVastustaja
1 - 311:41VastustajaVastustaja
1 - 414:18VastustajaVastustaja
1 - 520:11VastustajaVastustaja
2 - 520:53Hälvä JoonasSaaranen Joni
2 - 621:44VastustajaVastustaja
2 - 724:21VastustajaVastustaja
2 - 825:01VastustajaVastustaja
2 - 925:38VastustajaVastustaja
2 - 1034:35VastustajaVastustaja
2 - 1139:57VastustajaVastustaja
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
25:55Vastustaja2 min
31:42Vastustaja2 min
40:48Salonen Valtteri2 min
44:03Hälvä Joonas2 min
Torjunnat:
Soppi Juha: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
2Pietilä Matias
Hyökkääjä
7Sjöholm Petri
Hyökkääjä
10Qvist Jouni
Puolustaja
12Hälvä Ville
Puolustaja
13Saaranen Joni
Hyökkääjä
15Krykov Valeri
Hyökkääjä
16Lundberg Alex
Hyökkääjä
17Salonen Valtteri
Hyökkääjä
33Nenonen Sami
Puolustaja
42Hälvä Joonas
Hyökkääjä
55Kokkonen Matti
Puolustaja
66Lehtikangas Henrik
Puolustaja
79Soppi Teemu
Hyökkääjä
88Soppi Juha
Maalivahti