Paakarin Pojat - HaHy (3 - 3)

Aika: 14.1.2017
Paikka: Hangon Urheilutalo
Sarja: 4.divisioona


Ennen ottelua puhuttiin katsomossa aktiivisesti edellisestä pelistä ja pelin virheistä. Kaikilla tuntui olevan fiilis, että "nyt käännetään tää kurssi". Katsomo alkoi täyttyä ja kun ottelu alkoi, hankolaisia oli saapunut n 50 katsojaa paikalle. Ensimmäinen jäähy meille heti ottelun alkuun ja vastustaja teki ylivoimalla maalin ja halli täyttyi huudosta. Ei jääty sitä ihmettelemään vaan painettiin peliä hyvällä tempolla vastustajan päätyyn luoden maalipaikkoja. Viimein 11 minuutilla Valtsu tasoitti ansaitusti elämänsä ensimmäisellä vanhanaikaisella! Toisessa erässä jatkettiin painostamista, paikkoja luotiin liukuhihnalta, mutta treeneissä nähty viimeistelytarkkuus ei ole siirtynyt vielä peleihin. Vastahyökkäyksestä saatiin käännettyä peli ja Valtsu iski ottelun toisen maalinsa ohjauksella maalin edestä, Vallulta ja Allulta hyvä esityö maaliin. Kolmanteen erään lähdettiin johdossa ja vastustaja tuli kovaa päälle. Saatiin useita vastahyökkäyksiä, esim 3 vs 0 hyökkäys, mutta ei saatu ratkaistua peliä. Vastustaja sai tasoitusmaalin, siitä katsomon avulla hurmoksen päälle ja iski johtomaalin pari minuuttia myöhemmin. Ei kuitenkaan painettu päitä alas, vaan saatiin sama isku päälle kuin toisessa erässä, mutta ei vieläkään paikoista sisään. Kunnes, meidän tavaramerkki, nopea hyökkäyksenkääntö. Vastustaja laukoi, Teemu nappas kopin, heitti nopean avauksen Allulle laitaan, joka siirsi pallon hienolla syötöllä vastustajan ainoan pakin mailan alta allekirjoittaneelle keskelle ja olin yksin läpi. Kämmen-rystyharhautus toimi tällä kertaa ja Hangon urheilutalon hiljentäminen puolitoista minuuttia ennen loppua oli tosiasia. Saatiin vielä lopussakin luotua kaksi maalipaikkaa, mutta tasapeli oli ihan hyvä aloitus kauden jälkipuoliskolle, varsinkin kun eka peli hävittiin näille rumasti.

Tehomies: Valtsu 2+0

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 1 (yliv.)03:32VastustajaVastustaja
1 - 111:41Salonen ValtteriKokkonen Matti
2 - 125:32Salonen ValtteriKrykov Valeri
2 - 236:03VastustajaVastustaja
2 - 338:34VastustajaVastustaja
3 - 343:31Soppi TeemuLundberg Alex
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
02:38Jokisalo Kennet2 min
12:12Vastustaja2 min
Torjunnat:
Tiilikainen Teemu: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Tiilikainen Teemu
Maalivahti
9Jokisalo Kennet
Hyökkääjä
10Qvist Jouni
Puolustaja
12Hälvä Ville
Puolustaja
13Saaranen Joni
Hyökkääjä
14Pitkänen Jyri
Hyökkääjä
15Krykov Valeri
Hyökkääjä
16Lundberg Alex
Hyökkääjä
17Salonen Valtteri
Hyökkääjä
20Lempiäinen Tomi
Hyökkääjä
42Hälvä Joonas
Hyökkääjä
55Kokkonen Matti
Puolustaja
79Soppi Teemu
Hyökkääjä