Paakarin Pojat - Ojy (4 - 4)

Aika: 16.11.2019 16.00
Paikka: Arkadia Halli
Sarja: 4.divisioona


Ottelu alkoi hyvin ja oltiin pallossa pitkiäkin jaksoja. Jaksettiin syötellä ja liikuttaa palloa ja oltiin kärsivällisiä sen kanssa. Joni H vei meidät hienolla soolojuoksulla 1-0 johtoon. Lauri pääsi yrittämään rankkarista lisäjohtoa, mutta tällä kertaa maalivahti veti pidemmän korren. Allu vei meidät 2-0 johtoon juuri ennen erän loppua pelattuaan hienon yhteispelin Valtsun kanssa. Toinen erä alkoi vielä hyvin, mutta pikkuhiljaa lopetettiin pallon liikuttaminen ja oma liike loppui. Vastustajalla ei ollut montaa vaihtomiestä, mutta pääsivät hyvin peliin mukaan ja kavensivat pelin 1-2. Sitten tuli synkkä erän loppu ja vajaaseen 4 minuuttiin vastustaja teki vielä 3 maalia ja voitti toisen erän puhtaasti 4-0. Erätauolla Kentsu piti motivointipuheen ja otti joukkueen reppuselkään. 12 sekunttiin iski ensiksi kavennuksen Jyrin syötöstä ja tasoituksen riistettyään pallon kesken vastustajan avauspelin. 4-4 tasuri oli oikeutettu, mutta tarjolla oli meille täysi pistepottikin.

Tehomies Kentsu 2+0

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 007:06Heinonen JoniEi syöttäjää
2 - 014:51Lundberg AlexSalonen Valtteri
2 - 122:49VastustajaEi syöttäjää
2 - 226:06VastustajaEi syöttäjää
2 - 326:58VastustajaEi syöttäjää
2 - 429:52VastustajaEi syöttäjää
3 - 438:46Jokisalo KennetPitkänen Jyri
4 - 438:58Jokisalo KennetEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
10:01Vastustaja2 min
17:35Nihti Lauri2 min
Torjunnat:
Lauharanta Joel: 11 torjuntaa
Vastustaja: 20 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
1Tiilikainen Teemu
Maalivahti
6Talikka Juuso
Puolustaja
7Sjöholm Petri
Hyökkääjä
8Nihti Lauri
Hyökkääjä
9Jokisalo Kennet
Hyökkääjä
12Hälvä Ville
Hyökkääjä
13Saaranen Joni
Hyökkääjä
14Pitkänen Jyri
Hyökkääjä
16Lundberg Alex
Hyökkääjä
17Salonen Valtteri
Hyökkääjä
19Heinonen Joni
Puolustaja
28Laanti Antti
Puolustaja
42Hälvä Joonas
Hyökkääjä
55Kokkonen Matti
Puolustaja
66Lehtikangas Henrik
Puolustaja
79Soppi Teemu
Hyökkääjä
99Lauharanta Joel
Maalivahti