Paakarin Pojat - PU-58 (3 - 7)

Aika: 29.2.2020 14.00
Paikka: Arena Center Myllypuro
Sarja: 4.divisioona


Muistikuvat ottelusta on jo hämärtyneet kun päällimäisenä on mielessä kirvelevä tappio. Joonas aloitti meiltä maalinteon. Vastustaja teki kaksi seuraavaa maalia, mutta Valtsun tasoitusmaali oli upea laukaus Jyrin kokokentän poikittaissyöttöön. Vastustaja sai kuitenkin tehtyä vielä erän loppuun johtomaalin. Tokassa erässä tuli pari jäähyä meille, mutta tasoitettiin peli alivoimalla Petrin hienon esityön ja Joonaksen illan toisella osumalla. Kahden erän jälkeen 3-3 tilanteessa tauolle. Sitten tapahtui jotain. Karvauksessa pakit ei jaksaneet enää nostaa niiden laitureihin kiinni ja vastustaja heitti korkeeta kukkupalloa koko pelin ajan meijän hyökkääjien ohi. Vastustaja sai palloa keskialueella ja hyökkääjät ei jaksanu enää puolustaa kurinalaisesti alakertaa. 4 pakkia ja 9 hyökkääjää ei jaksanut enää päivän 6 erää samalla teholla kuin aiemmat 5 erää. Vastustaja iski nopeasti 2 maalia ja johti 5-3. Yritettiin tasoitusta kovaa, mutta vastustajan veskari otti viimeisenä lukkona taas hienoja torjuntoja. 2 viimeistä tehtiin meille tyhjiin ja siksi rumat lukemat.

Tehomies: Joonas 2+0

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 002:34Hälvä JoonasNihti Lauri
1 - 106:08VastustajaEi syöttäjää
1 - 213:36VastustajaEi syöttäjää
2 - 214:07Salonen ValtteriPitkänen Jyri
2 - 314:21VastustajaEi syöttäjää
3 - 3 (aliv.)19:40Hälvä JoonasSjöholm Petri
3 - 431:27VastustajaEi syöttäjää
3 - 532:08VastustajaEi syöttäjää
3 - 6 (tm)42:41VastustajaEi syöttäjää
3 - 7 (tm)44:29VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
18:58Lundberg Alex2 min
21:08Hälvä Ville 2 min
23:08Vastustaja2 min
39:29Vastustaja2 min
41:41Jokisalo Kennet2 min
Torjunnat:
Lauharanta Joel: 7 torjuntaa
Vastustaja: 15 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
6Talikka Juuso
Puolustaja
7Sjöholm Petri
Hyökkääjä
8Nihti Lauri
Hyökkääjä
9Jokisalo Kennet
Hyökkääjä
11Saarinen Toni
Hyökkääjä
12Hälvä Ville
Hyökkääjä
13Saaranen Joni
Hyökkääjä
14Pitkänen Jyri
Hyökkääjä
16Lundberg Alex
Hyökkääjä
17Salonen Valtteri
Hyökkääjä
42Hälvä Joonas
Hyökkääjä
55Kokkonen Matti
Puolustaja
79Soppi Teemu
Hyökkääjä
99Lauharanta Joel
Maalivahti