Paakarin Pojat - MBI (8 - 7)

Aika: 23.10.2010
Paikka: Arena Center Ruskeasuo
Sarja: 5.divisioona


Vastassa sarjajumbo & sillä asenteella me lähdettiin peliin. Kuinka ollakkaan MBI pisti heti ison vaihteen päälle & teki vajaassa neljässä minuutissa kaksi maalia. Vastustaja liikutti palloa, haki paikkaa & karvasi korkelta. Alkushokista toivuttiin nopeasti & mekin päästiin peliin mukaan. Eka erä MBI:lle 4-3.

Toka erä oli samanlaista tiukkaa vääntöä & aina MBI:n tehdessä maalin, me hetken päästä kavennettiin.

Kolmas erä olikin sitten aivan oma lukunsa. Vaikka MBI:n nuoret pelaajat pelasivat koko ajan kovaa & pientä sikaa, meillä piti hermo & otimme iskut vastaan. Nousimme vikassa erässä tasoihin & sitten meni kaverilta kuppi nurin. Meidän maalin edessä Tomi taisteli pallon itselleen, mikä ei MBI:n numerolle 10, Kenneth Roikonen nimiselle pellelle sopinut, vaan hän löi täysillä Tomia takaapäin mailalla käteen. Tomi tippui kentälle, kaverille suoraan punanen & ulos pelistä. Mutta mitä tekee tää hakkaaja. Jatkaa mussuttamista & väittää, että Tomi oli syypää tähän & että häntä oli ekana rikottu. Ei siis pyydä anteeksi tai ole milläänlailla pahoillaan teostaan. Me saimme pelata vikan erä ylivoimalla & ajassa 43.44 Jukka pisti pallo ylämummoon & ottelu meille 8-7.

Ottelu päättyi & kättelimme vastustajaa, joka kävi edelleen tosi kuumana. Nyt MBI:n "kovanaama" 48, Arto Jääskeläinen sanoi Kallulle "pidä seuraavassa pelissä pää ylhäällä". Siis mitä helvetin spedejä nää tyypit oikein on. Menimme kahvilaan & kaverit seuras meitä & jatko mussuttamista. Tässä vaiheessa voidaan todeta, että vaikka peli olis ollu kuinka kiihkeätä kentällä, pelin päätyttyä ollaan vastustajaa kätelty & kahinat on jääny kentälle, mutta ei nyt. Olen pelannut salibandyä alasarjoissa 18 vuotta, mutta koskaan ei oo mitään tällasta tapahtunut. Mailalla lyönti, kättelyssä uhkaaminen & meille mussuttaminen pelin jo päätyttyä oli aivan uusi juttu. Laitan huomenna kuvalinkin pelistä, missä näkyy mm. Tomin käsi lyönnin jälkeen & MBI:n pelaajia mussuttamassa meille kahvilassa.

Erikoismaininta Jukka 3+1, Kallu 2+1, Tomi 0+3, Vallu 1+1, Lamppu 0+2,

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 202:18VastustajaVastustaja
0 - 303:29VastustajaVastustaja
1 - 304:57Krykov ValeriLundgren Jukka
2 - 308:00Soppi TeemuKrykov Valeri
2 - 408:48VastustajaVastustaja
2 - 512:14VastustajaVastustaja
3 - 513:29Lundgren JukkaLampinen Marko
4 - 515:15Lampinen MarkoLampinen Timo
4 - 618:50VastustajaVastustaja
4 - 720:06VastustajaVastustaja
0 - 123.30VastustajaVastustaja
5 - 729:39Lampinen MarkoLempiäinen Tomi
6 - 733:18Sandelin MarkoLempiäinen Tomi
7 - 737:48Lundgren JukkaLampinen Timo
8 - 743:44Lundgren JukkaLempiäinen Tomi
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
00:00Tuntematon pelaaja2 min
22:13Krykov Valeri2 min
41:44Vastustaja5+20 min
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
5Niskanen Petri
Hyökkääjä
6Lampinen Timo
Puolustaja
13Hellanto Jari
Puolustaja
15Krykov Valeri
Hyökkääjä
16Lampinen Marko
Puolustaja
19Sandelin Marko
Hyökkääjä
20Lempiäinen Tomi
Hyökkääjä
33Herrala Jouni
Hyökkääjä
79Soppi Teemu
Puolustaja
88Soppi Juha
Maalivahti
-Lundgren Jukka
Hyökkääjä