Paakarin Pojat - East Stars 2 (3 - 5)

Aika: 15.1.2011
Paikka: Arena Center Myllypuro
Sarja: 5.divisioona


Sarjajohtajaa vastaan lähdettiin pelaamaan puolustuksen kautta. Olimme saaneet kentälle veskarin (Jari oli jo herännyt) & kahdeksan kenttäpelaajaa. Muutama ukko olis ollu tarpeen. 

Eka erä oli tasasta vääntöä. Onnistuttiin pitämään East Starsin pelaajat kurissa, peitettiin vedot & katkottiin syötöt. Vallun maalilla johdettiin 1-0 tokaan erään lähtiessä.

Sitten tapahtui pieni notkahdus. Vastustaja teki hyvällä prosentilla maalit, toisin kuin me. Nyt oli taas todella monta maalintekopaikkaa & tälläkertaa vedot suuntautu kohti maalia. Ongelma oli East Starsin veskari, joka ei ollut hyvä vaan maaginen. Uskomattomia torjuntoja läpi koko ottelun. Ilman häntä voitto olis tullu meille. Tokan erän jälkeen peli 2-4.

Kolmas erä lähti käyntiin hyvin, kun Kartsa kavensi ottelun 23 sekunnin jälkeen lukemiin 3-4. Vyörytimme hyökkäyksiä vastustajan maalille, mutta emme vaan saaneet palloa sisään. Erän lopussa vastustaja sai kaksi jäähyä peräkanaa & pääsimme yrittämään ylivoimalla. Veskari veke & kuusi äijää kaukaloon. Parin minuutin ajan saimme hirveän paineen heidän maalilleen, vetoja tuli & hässäkkä oli melkoinen, mutta ei. Vastustaja sutasi sokkona purkupallon, joka tietty meni suoraan meidän tyhjään maaliin. Hyvän taistelun jälkeen pataan 3-5.

Tehomies; Kartsa 2+0

Kattelin noita turnauksen ottelupöytäkirjoja & jäähyjen perusteella me pelattiin siististi & onnistuttiin pitämään turvat tukossa. Toisin oli Greasers - HaKa matsissa, missä jaettiin kolme punaista kortti & jäähyjä mahtavat 101 minuuttia.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 003:48Krykov ValeriLampinen Timo
1 - 116:17VastustajaVastustaja
2 - 116:33Honni KariKällman Mika
2 - 222:08VastustajaEi syöttäjää
2 - 3 (yliv.)24:12VastustajaVastustaja
2 - 428:51VastustajaVastustaja
3 - 430:23Honni KariLundgren Jukka
3 - 5 (av tm)44:36VastustajaVastustaja
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
06:19Källman Mika2 min
23:48Lampinen Timo2 min
42:38Vastustaja2 min
43:38Vastustaja2 min
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
6Lampinen Timo
Puolustaja
8Lippojoki Kai
Hyökkääjä
9Källman Mika
Puolustaja
13Hellanto Jari
Puolustaja
15Krykov Valeri
Hyökkääjä
19Honni Kari
Hyökkääjä
19Sandelin Marko
Hyökkääjä
66Lundgren Jari
Maalivahti
-Lundgren Jukka
Hyökkääjä